< Back to Main Page
My research and networks


[Note. This section would need an update. I'll fix it when I have time.]





My ongoing project Translingual Quoting in Written Journalism builds on a continuum of research on different aspects of journalistic quoting. My PhD (Haapanen 2017) has contributed to this research, and more recently I have continued addressing quoting in close collaboration with Daniel Perrin, Professor of Media Linguistics at Zurich University of Applied Sciences (ZHAW, Switzerland).


1 | Background: journalistic quoting


To begin with, direct quoting (hereafter quoting) is a distinctive and essential phenomenon in journalism. Quotes perform important functions in journalistic narration: among other things, they enhance the credibility and objectivity of an article and characterise the person quoted. Often these functions rest upon the idea that through quotes readers have direct access to the quoted person’s original discourse. In other words, the use of quotation marks generates the assumption that the marked section of a text is a fairly exact reproduction of what someone else has said – if not word-for-word, then at least in a meaning-formeaning way.
      In our handbook chapter (Haapanen & Perrin 2017), we have divided this research into three. There is a great deal of research on journalistic quoting that concerns (1) the structure and (2) the functions of quoting, but for a long time (3) the process of quoting remained a fairly unstudied area; there was no research that problematised the “directness” of quotes. However, in this millennium the situation has changed. The main emphasis has been on the analysis of television news productions (e.g. Ekström 2001; Kroon Lundell & Ekström 2010; Nylund 2003, 2006). As for quoting in written journalism, my article-based PhD (Haapanen 2017) is a unique and significant contribution. Altogether, process-oriented research has revealed the complex nature of journalistic quoting.


2 | Translingual quoting


Lauri_presents_in_Rio_2.jpgIn today’s convergent and multilingual mediascape, where global news is reported locally and local news can be reported globally, the idea that quotes are “direct” reproductions of what someone else has said becomes even more complicated. This is because the process often includes a translational aspect; whenever interviews and published articles involve different languages, the original discourse on which the direct quote is based is translated during quoting. I have labelled this process translingual quoting. (I coined this term in my presentation given at the 14th International Pragmatics Conference held Antwerp, Belgium, in July 2015).
      Despite the fact that translingual quoting is commonplace for journalists, such a phenomenon is barely discussed in journalistic guidebooks and curricula, or in media companies’ editorial policies. The same scarcity also applies to academic research, and even if the phenomenon has been discussed, it has often been just one object of analysis among many and hence not investigated exhaustively. (For a literature review, see Haapanen & Perrin forthcoming.) Mainly, this research has so far focused on the ideological underpinnings of quoting by analysing the text products of journalistic news production (e.g. Vuorinen 1999; Sidiropoulou 2004; Kuo & Nakamura 2005; Schäffner 2008; Chen 2009). However, some studies already exist that combine the researcher’s external perspective with the journalist’s insider perspective (e.g. Davier 2014, 2017: Sect. 3.2; Hautanen 2008; Matsushita 2015).
      As pointed out by Perrin and Ehrensberger-Dow (2012) in their state-of-the-art research in the field of news translation studies, a key question is to examine what journalists actually do – not what they say they do – when translating the news. Their analyses show that translation is involved in every aspect of news production, including how journalists handle their source materials, their target texts, and their social environment.


3 | The research gap


Building on the above-presented insight, we carried out pioneering work on translingual quoting (Haapanen & Perrin, forthcoming). Our study confirmed that the former finding that “rather than being a separate process, translation is ubiquitous and interacts with newswriting at all levels and stages” (Perrin and Ehrensberger-Dow 2012: 367) also applies to translingual quoting.
      Our paper also revealed the delicate nature of the processes of translingual quoting and that there are many aspects that must be taken into consideration to fully understand the phenomenon. On the one hand, journalists mostly translate quotes, or utterances from which quotes might be drawn, by themselves, and their decision to do so is often solely based on their personal assessment of their own proficiency. Further aggravated by the fact that decisions relating to translingual quoting are typically made on an ad hoc basis, the current practice is vulnerable to mistakes – and often there is nobody in a standard editorial procedure to check the validity of translations or notice such mistakes. On the other hand, when fixers and interpreters are involved, the process becomes even more complicated due to linguistic and work cultural-related boundaries, and therefore requires a good ability to handle the social environment of journalistic writing. Additionally, the space/time restrictions of print/TV items, for example, guide the translingual quoting process. To sum up, translingual quoting seems to be an interplay where journalists’ individual and collective language awareness and their resources to solve practical problems by linguistic means are juxtaposed with the enabling factors and constraints of the contexts in which translingual quoting takes place.

      Based on our empirical analysis and the research literature, we also presented a preliminary two-part typology of translingual quoting. Firstly, ready-made media items or interview material can be translated into another language (TQ1). Secondly, both the interview for, and the writing of, a media item might be done by a single journalist, but in different languages (TQ2).
      To conclude, in our pioneering explorations of translingual quoting the gap which future research should fill became clear: (1) further conceptualising translingual quoting and (2) comprehensively analysing translingual quoting as situated activity, which means “activity in multi-layered contexts of newsrooms, media organisations, newsflows, and society at large” (Perrin 2013: 55), and then (3) developing the typology of translingual quoting. Such theoretical advancement will help scholars to better understand this phenomenon of multilingual professional practice. Furthermore, this research will foster practitioners to develop good practices, and deal with critical issues and equip readers with useful tools in terms of critical media literacy.


4 | Research questions and data

In the ongoing project, I investigate what journalists actually do and why they do it when they engage in translingual quoting. By applying a multimethod
approach by asking:

RQ1: How is a journalist’s source material in a language x (e.g. English) recontextualised into written quotes in a language y (e.g. Finnish)?

RQ2: How can we explain the processes of translingual quoting that link the source texts to the target texts?
RQ3: How does the recontextualisation process of translingual quoting, and the processes that precede it, affect journalists’ performance as gatekeepers?

RQ4: What refinements do the existing two-part typology of translingual quoting require to better describe the reality of the phenomenon at hand?

I examine the process of translingual quoting in newspapers and magazines as well as in online and multiplatform publishing. These relatively new means that stem from the convergent turn of journalistic media affect the phenomenon at hand, for example, when quoted-to-be segments are not only converted into traditional written media but also into Facebook posts and Twitter tweets or even into extremely concise mobile device push notifications. The data consist of two types of language pairs: articles from Finnish-speaking media where the interviews are conducted in foreign language, most often in English, and articles from the Swedish-speaking media where the interviews are conducted in Finnish language.




Chen, Ya-mei. 2009. Quotation as a Key to the Investigation of Ideological Manipulation in News Trans-Editing in the Taiwanese press. TTR – traduction, terminologie, rédaction 22(2): 203–238.


Davier, Lucile. 2014. The Paradoxical Invisibility of Translation in the Highly Multilingual Context of News Agencies. Global Media and Communication 10(1): 53–72.

Davier, Lucile. 2017. Les enjeux de la traduction dans les agences de presse [The challenges of translation in news agencies]. Lille: Presses Universitaires du Septentrion.

Ekström, Mats. 2001. Politicians interviewed on television news. Discourse & Society 12(5): 563–584.

Haapanen, Lauri 2017. Quoting in Written Journalism. Article-based dissertation. University of Helsinki, Finland.


Haapanen, Lauri, and Daniel Perrin. Forthcoming. Translingual Quoting in Journalism: Behind the Scenes of Swiss Television Newsrooms. In Multilingualism and journalism in the era of convergence (provisional title), edited by Lucile Davier, and Kyle Conway. John Benjamins Translation Library.

Haapanen, Lauri, and Daniel Perrin. 2017. Media and Quoting. Understanding the purposes, roles, and processes of quoting in mass and social media. In The Routledge Handbook of Language and Media, edited by Daniel Perrin, and Colleen Cotter, 424–442. London and New York: Routledge.


Hautanen, Suvi. 2008. Le processus de travail d'une correspondante: une étude observationnelle. Master’s thesis. University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Romance Languages.

Kroon Lundell, Åsa, and Mats Ekström. 2010. “Interview bites” in television news production and presentation. Journalism Practice 4(4): 476–491.


Kuo, Sai-Hua, and Mari Nakamura. 2005. Translation or Transformation? A Case Study of Language and Ideology in the Taiwanese Press. Discourse & Society 16(3): 393–417.


Matsushita, Kayo. 2015. Risk Management in the Decision-Making Process of English-Japanese News Translation. Graduate School of Intercultural Communication, Rikkyo University.

Nylund, Mats. 2003. Asking questions, making sound-bites: research reports, interviews and television news stories. Discourse Studies 5(4): 517–533.

Nylund, Mats. 2006. Control and Collaboration. Interviewing and Editing in Television News Production. In News from the Interview Society, edited by Mats Ekström, Åsa Kroon, and Mats Nylund, 207–222. Göteborg: Nordicom.


Perrin, Daniel. 2013. The Linguistics of Newswriting. Amsterdam: John Benjamins.


Perrin, Daniel, and Maureen Ehrensberger-Dow. 2012. Translating the News: A Globally Relevant Field for Applied Linguistics Research. In Future Directions in Applied Linguistics, edited by Christina Gitsaki, and Dick Baldauf, 352–372. Newcastle upon Tyne: Cambridge Scholars Publishing.


Schäffner, Christina. 2008. ‘The Prime Minister said ...’: Voices in translated political texts. SYNAPS 22: 3–25.


Sidiropoulou, Maria. 2004. Linguistic Identities through Translation. Amsterdam, Rodopi.


Vuorinen, Erkka. 1999. Crossing Cultural Barriers in International News Transmission: A Translational Approach. In Translation and the (Re)location of Meaning, Selected Papers of the CETRA Research Seminars in Translation Studies 1994–1996, edited by Jeroen Vandaele, 61–82. Luven: CETRA Publications.

OVERVIEW of the Ph.D. research (2017)

In my Ph.D. research project, I scrutinise the process of quoting in written journalism. The results are published in four original research articles. In this overview, I will first introduce the basis of the research (Chapter 1). I will then explain the research conducted to answer the research questions (Chapter 2). Finally, I will conclude by considering the implications of the findings and outlining some prospective future lines of research (Chapter 3).

READ MY  article-based doctoral thesis  IN E-THESIS! (or ask me for a paperback copy)


Written journalistic articles are filled with direct quotations, and not without reason: quotations perform important and essential functions in the narration of journalistic articles. The reason for the majority of these functions – e.g. quotations enhance the reliability, credibility and objectivity of an article and characterize the person quoted – is based on the illusion of being in touch with the original speaker’s voice. In other words, direct quotations depend on the idea that they are direct – word-for-word or at least meaning-for-meaning – reproductions of the original utterances said in the journalistic interview.

  The perception of "directness" in a sense of verbatim repetition is presented in journalistic guidebooks as well as in ethical codes. However, the existing research hints that the relation between the interview and quotation discourse is not that simple – and this contradiction is the relevant real-life problem my doctoral research concerned.

        In my article-based dissertation, I investigated the process of quoting in written journalism by asking 1) how journalistic interviews are recontextualised into quotations, and 2) what factors influence the outcome of this process.

      Mainly three types of data were exploited: recordings of authentic interviews conducted by journalists, published articles based on these interviews, and retrospective interviews with the journalists involved. The journalistic interview and the published article and its quotations were compared using the method of version analysis. Stimulated recall was then used to reconstruct the decision-making of the informant-journalists during their quoting. Finally, the findings were further analysed from the point of view of media concepts, in order to reveal the interdependencies of the everyday process of quoting and the fundamental aspects of production, such as publishers’ purposes, the needs and interests of the audience, and the current journalistic culture.Haapanen_Quoting_2017_ETUKANSI.jpg

      The main findings were that modifications within quoting range from minor revisions to substantial alterations, both in terms of their linguistic form and situational meaning. On a larger scale, the interactive turn exchange between the journalist and the interviewee(s) is often simplified in several respects in the published article. A common means for doing so is obscuring the original involvement of the journalist. This phenomenon was labelled monologisation. Furthermore, the original journalistic interviews that are conducted specifically to gather raw material for written media items comprise much more than a plain series of questions and answers. Instead, the interaction in these interviews is often equal in terms of turn exchange and participatory roles.

      The research identified nine practices that characterise the linking of interviews and quotations as intertextual chains. The primary factor governing the quoting was revealed to be the objective(s) of the emerging article rather than the demand for “directness”. Furthermore, quoting was shown to be influenced by established institutional settings, which can also contradict each other. For these reasons, quoting turned out to be an internal negotiation process between aspects which originate from various fundamental conditions of media publishing and journalistic work.

      The findings imply that future research and the training of journalists should treat quoting in a more holistic way. On the other hand, this research also equips readers with tools to improve their critical media literacy. Furthermore, the results bear relevance to literacy education in schools, where newspapers are commonly exploited as complementary teaching materials.


Keywords:     Applied linguistics, media linguistics, print media; version analysis, stimulated recall, media concept; quoting, quotations, direct speech, journalistic interviews; recontextualisation, intertextual chain, monologisation.



Tiivistelmä suomeksi


Tutkimuksessa tarkasteltiin toimittajien siteerauskäytänteitä kahdesta näkökulmasta: 1) Miten toimittajat rekontekstualisoivat toimituksellisessa haastattelussa esitettyä puhetta sitaateiksi lehtijuttuihin? 2) Mitkä tekijät ohjaavat tätä prosessia ja vaikuttavat siihen? Aineistona tutkimuksessa käytettiin toimittajien tekemien toimituksellisten haastatteluiden äänitallenteita sekä näiden haastatteluiden pohjalta kirjoitettuja lehtijuttuja. Tätä aineistoparia tutkittiin versioanalyysillä. Kolmannen aineistokokonaisuuden muodostivat retrospektiiviset haastattelut, joissa rekonstruoitiin informantti-toimittajien siteerausprosessin kulkua stimuloidulla mieleenpalauttamisella. Lisäksi mediakonseptin käsitteen avulla kuvattiin lähemmin sitä, miten journalistinen siteeraus heijastelee lehdenteon perustavanlaatuisia ehtoja kuten julkaisijan tavoitteita, yleisön tarpeita ja kiinnostuksen kohteita sekä vallitsevaa journalistista kulttuuria.

       Tutkimuksen mukaan se, missä määrin alkuperäisen puheen kieliasua ja myös tilanteista merkitystä muokataan ja muutetaan siteerattaessa, vaihtelee paitsi eri juttujen välillä, myös saman jutun sitaattien kesken ja yksittäisen sitaatin sisällä. Haastattelun ja lehtijutun tarkastelu laajempana kokonaisuutena puolestaan osoitti, että vaikka haastattelu rakentuu toimittajan ja haastateltavan yhteistyönä, lehtisitaateissa tämä vuorovaikutus pelkistyy. Monologisoinniksi nimeämäni pelkistysprosessi tapahtuu usein niin, että toimittajan rooli ja osuus häivytetään jutusta pois. Tutkimissani toimituksellisissa haastatteluissa, joilla tuotetaan raakamateriaalia nimenomaan lehtijuttuja varten (vrt. televisiouutishaastattelut), osallistujaroolit vaihtelevat ja ovat varsin tasavertaiset: yksioikoisen, toimittajan ohjaaman kysymys-vastaus-rakenteen sijaan keskustelu etenee molemminpuolisen aloitteellisuuden ja osallistumisen kautta.

      Tutkimuksessa käsitteellistettiin yhdeksän siteerauskäytäntöä, jotka selittävät haastattelun ja sitaattien muodostamaa intertekstuaalista ketjua. Tutkimus osoitti, että ”suoruuden” sijaan nämä siteerauskäytännöt pyrkivät ensisijaisesti palvelemaan tekeillä olevan jutun tavoitteita. Nämä tavoitteet voivat puolestaan olla keskenään ristiriitaisia, ja siksi journalistinen siteeraus onkin eräänlaista sisäistä neuvottelua, jota toimittajat joutuvat käymään erilaisten, julkaisutoiminnan ja toimitustyön lähtökohdista ja ihanteista juontuvien päämäärien välillä.

    Työni lopputulemana ehdotan, että siteerausta tulisi tarkastella niin tutkimuksessa kuin toimittajakoulutuksessakin kokonaisvaltaisena, lukuisista valinnoista koostuvana prosessina, jossa sitaatin tekstiasun muokkaus on vain yksi osaprosessi. Tutkimuksen tuloksia voi soveltaa medialukutaitojen kehittämisessä, esimerkiksi koulumaailmassa, jossa sanomalehtiä käytetään usein oppimateriaalina.


Avainsanat: Soveltava kielentutkimus, medialingvistiikka, printtimedia; versioanalyysi, stimuloitu mieleenpalauttaminen, mediakonsepti; siteeraus, sitaatit, suora lainaus, suora esitys, toimituksellinen haastattelu; rekontekstualisointi, intertekstuaalinen ketju, monologisointi.



LECTIO PRECURSORIA: Haastattelupuheen muokkaus lehtijutun sitaateiksi
The lecture (in Finnish) I gave in the public defense of my dissertation on the 11th of March, 2017, in the Small hall of the University of Helsinki. Published in Virittäjä 4/2017.

Lauri Haapasen suomen kielen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa 11. maaliskuuta 2017. Vastaväittäjänä toimi professori emerita Pirkko Nuolijärvi Kotimaisten kielten keskuksesta ja kustoksena professori Pirjo Hiidenmaa.




Väitöksenalkajaisesitelmä Helsingin yliopistossa 11. maaliskuuta 2017


Lehtijuttujen sitaattien ajatellaan – ohjeistetaankin – olevan suoria, sanatarkkoja lainauksia. Toisin sanoen se tekstipätkä, usein virke tai pari, joka on merkitty repliikkiviivalla tai lainausmerkeillä sitaatiksi, toistaa täsmällisesti sen, mitä haastateltava on toimittajalle sanonut. Tämä näkemys näyttää riittäneen tutkijoillekin, sillä aiempaa tutkimusta kirjoitettujen journalististen juttujen osalta ei käytännössä ole (katsaus siteeraukseen mediassa, ks. Haapanen & Perrin 2017). Niinpä olen selvittänyt artikkelimuotoisessa, soveltavaa kielentutkimusta ja journalismintutkimusta edustavassa medialingvistisessä väitöskirjassani sitä, 1) miten puhetta siirretään sitaateiksi ja 2) mitkä tekijät ja tavoitteet siteerausprosessia ohjaavat.


Ensimmäistä tutkimuskysymystä varten pyysin 16 toimittajaa nauhoittamaan minulle yhden tai kaksi toimituksellista haastatteluaan. Yhteensä kokoon kertyi 22 äänitallennetta kahdenkeskisistä haastatteluista ja tiedotustilaisuuksista. Joidenkin toimittajien työtapana oli tehdä haastattelutilanteessa muistiinpanoja käsin, ja heiltä pyysin myös muistiinpanot osaksi aineistoani. Myöhemmin keräsin ne jutut, jotka toimittajat näiden haastatteluiden pohjalta sanoma-, aikakaus- tai asiakaslehtiin sekä näiden verkkojulkaisuihin kirjoittivat.


Tätä aineistokokonaisuutta tutkin versioanalyysillä. En siis tarkastellut aineiston osia sinänsä vaan suhteessa toisiinsa: sitä, miten haastattelussa tuotettu puhuttu teksti on rekontekstualisoitu (Linell 1998) mahdollisten välivaiheiden kautta kirjallisesti julkaistuiksi sitaateiksi lehtijuttuihin. Keskeisiä havaintoja on viisi. Se, mitä nämä yleistykset käytännössä tarkoittavat, vaihtelee paljon tilanteittain.


1.      Ei ole tavatonta, että samaan sitaattiin yhdistetään puhetta eri kohdista haastattelua.


2.      Siteerattua tekstiä säännönmukaisesti karsitaan ja sen ilmaisua tiivistetään, ja usein tekstiä myös täsmennetään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että haastattelupuheessa käytetty pronomini, jonka viittaussuhde uudessa kontekstissa eli lehtijutussa hahmottuisi väärin, korvataan substantiivilla.


3.      Sitaateista poistetaan spontaanille puheelle tyypilliset piirteet, kuten suunnitteluilmaukset (öö, niinku), kielenlipsahdukset ja itsekorjaukset.


4.      Siteerattua tekstiä kauttaaltaan yleiskielistetään ja sanojen puhekielisiä äänneasuja täydennetään. Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi partisiippimuotoihin menny ja sanonu lisätään loppuun t-kirjaimet, vaikka ne olisivat puheessa jääneet ääntymättä.


5.      Lisäksi haastattelupuhe monologisoidaan, kun siitä tehdään sitaatteja. Tällä käsitteellä tarkoitan prosessia, jossa toimittajan ja haastateltavan yhdessä rakentama keskustelu pelkistyy lehtijuttuun ikään kuin haastateltavan yksinpuheluksi (erit. Haapanen 2017). Toisin sanoen toimittajan rooli keskustelun toisena osapuolena häivytetään jutusta pois, jolloin sitaateiksi muotoillut tekstipätkät luovat vaikutelman, jonka mukaan haastateltava olisi ne itsenäisesti, yhtenäisesti ja oma-aloitteisesti sanonut. Väitöskirjani myös osoittaa, että sellainen toimituksellinen haastattelu, joka on tehty nimenomaan lehtijutun tiedonkeruuta varten, on kosolti yksioikoista kysymys–vastaus-rakennetta monipuolisempi ja -mutkaisempi. (Ks. ma.)


Versioanalyysin pohjalta tein kolme päätelmää, jotka johdattelivat tutkimustani eteenpäin. Ensinnäkin aineistoni osoitti, että siteerauskäytännöt voivat vaihdella paitsi saman toimittajan eri juttujen kesken, myös saman jutun eri sitaateissa ja jopa yhden sitaatin sisällä. Toiseksi sitaateista ei voi päätellä, minkälaiseen haastatteluun ne perustuvat, ja kolmanneksi sama havainto toisinpäin eli haastattelusta ei voi päätellä, minkälaisia sitaatteja siitä on tehty tai tullaan tekemään.


Oletettavaa kuitenkin on, että näennäisen sattumanvaraisuuden taustalla on jonkinlaista johdonmukaisuutta. Arjen aikatauluista selviäminen kävisi nimittäin vaikeaksi, mikäli se tapa, jolla kukin toimittaja sitaatteja tekee, olisi sattumanvarainen ja pitäisi luoda jokaisen sitaatin kohdalla uudestaan. Niinpä siirryin siteerausprosessin kuvailusta ilmiön selittämiseen valottaakseni sitä, miksi puhetta muokataan sitaateiksi siten, kuin aineistoni osoittaa.




Tekstianalyysin keinoin toiseen tutkimuskysymykseeni – Mitkä tekijät ja tavoitteet siteerausprosessia ohjaavat? – ei pääse käsiksi. Sen vuoksi otin käyttööni menetelmän, jonka suomensin stimuloiduksi mieleenpalauttamiseksi (stimulated recall). Stimuloitu mieleenpalauttaminen pyrkii virikkeiden tukemana rekonstruoimaan tutkittavan henkilön työnteon aikaisia ajatuskulkuja (DiPardo 1994). Tavanomaisin sovellus menetelmästä on se, että työn tekijä katsoo työntekoaan videolta ja kertoo tutkijalle, mitä hän työtä tehdessään ajatteli ja minkä perusteella ratkaisujaan teki.


Omassa tutkimusasetelmassani käytin stimulantteina toimituksellisesta haastattelusta tekemääni litteraattia ja julkaistua lehtijuttua. Jaoin rekontekstualisointiprosessin, jossa haastattelukeskustelu siis muuntuu sitaateiksi, Linelliä (1998) mukaillen kolmeen osaprosessiin. Ensin pyysin kutakin toimittajaa katsomaan valmista juttuaan ja kommentoimaan, miksi hän on valinnut nimenomaan nämä asiat siteerattavaksi (dekontekstualisointi) ja miksi hän on asemoinut ne juuri niihin kohtiin juttua kuin on (kontekstualisointi). Tämän jälkeen tarkastelimme rinnakkain haastattelun litteraattia ja valmista lehtijuttua, ja pyysin toimittajaa perustelemaan sitaattitekstin muokkausta (tekstualisointi).

Stimuloidussa mieleenpalauttamisessa syntyneen aineiston laadullisessa jäsentelyssä (Saldaña 2009) hahmottui yhdeksän siteerausstrategiaa, jotka ohjaavat haastattelupuheen rekontekstualisointia sitaateiksi. Toisin sanoen nämä yhdeksän strategiaa luovat intertekstuaalisen ketjun (intertextual chain, Fairclough 1992) toimituksellisen haastattelun ja lehtijutun sitaattien välille.

Dekontekstualisointi. Aineistoni mukaan toimittajat valitsevat siteerattavakseen sellaisia kohtia haastattelusta, jotka


1) luonnehtivat puhujaa

Toimittajat valitsevat siteerattavaksi mielipiteitä ja sellaisia henkilökohtaisia kannanottoja, jotka kertovat, mitä haastateltava ajattelee käsiteltävästä asiasta ja miten hän siitä puhuu.


2) täsmentävät vastuuta asiasisällöstä

Toimittajat valitsevat siteerattavaksi näkemyksiä, joiden paikkaansa pitävyyttä toimittajan on vaikea tai mahdoton tarkistaa. Siteeraamalla toimittaja pystyykin osoittamaan selvästi, mistä tieto on peräisin, ja näin suojelemaan omaa selustaansa. Sitaatti myös osoittaa, joskin vain näennäisesti, miten haastateltava on lausuntonsa täsmällisesti ilmaissut.


3) lisäävät asian vakuuttavuutta

Periaatteessa toimittaja voisi haastattelun tehtyään kirjoittaa jutun ilman yhtäkään sitaattia. Tällainen juttu olisi asiasisällöltään yhtä paikkansapitävä kuin sitaatteja sisältävä versiokin, mutta se, että haastateltavan ääni kuuluu jutussa, lisää jutussa esitettyjen faktojen uskottavuutta. Toimittajien mukaan siteeraus toimiikin ikään kuin allekirjoituksena, joka vahvistaa jutussa esitetyt asiat. Lisäksi, koska sitaatit ovat kohosteinen elementti tekstissä, sitaatiksi merkittynä asia kuin asia saa lisää painoarvoa.


Kontekstualisointi. Journalistinen juttu ei ole haastattelun selostus tai kuvaus vaan dramaturgisesti itsenäinen ja omaehtoinen kokonaisuus. Niinpä haastattelusta valitut asiasisällöt asetellaan juttuun niin, että ne


4) rakentavat kerrontaa

Toimittajat asemoivat sitaatteja tekeillä olevaan juttuun siten, että ne tukevat ja rakentavat jutun juonta.


5) rytmittävät kerrontaa

Toimittajat asemoivat sitaatteja juttuun siten, että ne rytmittävät jutun kerrontaa ja ilmaisua, esimerkiksi luomalla luontevaa vuorottelu toimittajan oman tekstin ja sitaattien välille.


Tekstualisointi. Dekontekstualisoinnin ja kontekstualisoinnin ohella siteerattavaksi valittua puhuttua tekstiä muokataan


6) yleiskielistämällä

Toimittajat tavoittelevat sitaatteihin usein yleiskielistä rekisteriä. Käytännössä tämä tehdään poistamalla spontaanille puheelle ominaiset kielenpiirteet (esim. toistot, suunnitteluilmaukset) ja epäsujuvuustekijät (esim. itsekorjaukset, katkonaiset rakenteet, puhevirheet) sekä yleiskielistämällä sanojen puheenomaisia kirjoitusasuja ja suoraviivaistamalla tekstin rakennetta.


7) valikoimalla juttuun vain kerronnan kannalta tärkeitä puhekielisyyksiä

Heijastumat puheen kielestä ovat sitaateissa myös mahdollisia, kunhan niillä on jokin erityinen syy jutun kerronnan kannalta. Yleensä puhekielisyydet rajoittuvat yksittäisiin sanoihin ja lausekkeisiin tai lauserakenteeseen. Esimerkiksi eräässä tapauksessa toimittaja laittoi murteisen mie-pronominin sitaattiin osoittamaan Lähi-idästä Kaakkois-Suomeen asettuneen henkilön hyvää kotoutumista.


Edellä kuvaillut kaksi siteerausstrategiaa (6 ja 7) eivät kuitenkaan selitä kaikkea sitä suurta muokkausta, jota toimittajat sitaateille aineistoni perusteella tekevät. Niinpä siteerattaessa pyritään myös


8) selkeyttämään haastateltavan sanomaa

Toimittaja pyrkii usein tiivistämällä selkeyttämään siteeratun tekstin sanomaa. Tai tarkemmin: toimittaja pyrkii selkeyttämään omaa tulkintaansa tekstin sanomasta.


9) terävöittämään sitaatin tehtävää osana jutun kerrontaa

Sitaatteja muokataan niin, että ne toteuttavat mahdollisimman hyvin sitä tehtävää, jonka toimittaja on niille jutun juoneen suunnitellut.


Näiden yhdeksän siteerausstrategian pohjalta analysoin ydinkategorian (core category) (Saldaña 2009), joka kattaa ja selittää kokoavasti sen, miten toimittajat haastattelupuhetta sitaateiksi rekontekstualisoivat. Toimittajien stimuloidussa mieleenpalauttamisessa tuottaman aineiston sisällönanalyysissä tällaiseksi yhdistäväksi strategiaksi hahmottui pyrkimys toteuttaa tekeillä olevan jutun tavoitetta. Tämä on siteerauksen ensisijainen pyrkimys, toisin kuin esimerkiksi sanatarkkuus tai haastattelupuheen ja siitä tehtyjen sitaattien täsmällinen samanmerkityksisyys. Hieman lennokkaammin voidaan siis todeta, että toimittajat muokkaavat sitaatteja juuri niin vähän tai paljon kuin on tarpeen, jotta syntyy hyvä juttu, jossa on hyviä sitaatteja.




Toimittajat siis toteuttavat edellä kuvattuja siteerausstrategioita, kun he kirjoittavat haastattelujen pohjalta lehtijuttuja. Minkälaiset tekijät näitä strategioita ohjaavat ja niihin vaikuttavat?


Siteeraukseen vaikuttaa tietysti se, minkälaista juttua toimittaja on tekemässä. Juttutyyppi määrittelee ensinnäkin sen, onko jutussa ylipäänsä sitaatteja vai ei. Toiseksi juttutyyppi määrittelee aiheen käsittelytapaa (esim. uutinen, henkilökuva, reportaasi) ja sitaattien tehtäviä siinä (esim. sitaatti luonnehtii puhujaa, luo uskottavuutta, rakentaa juttuun kirjoitettua fyysistä ympäristöä. Tarkemmin, ks. Haapanen 2011). Siteeraukseen vaikuttaa myös julkaisun ja toimituksen ohjeistus, joskin tutkimukseen osallistuneiden toimittajien mukaan sitä on vain vähän. Ohjeistus voi liittyä muotoseikkoihin kuten siihen, käytetäänkö julkaisussa sitaattimerkkejä vai repliikkiviivaa, tai sitaattien tyyliin eli lähinnä siihen, miten yleiskielisiä niiden tulee olla. Toimituksessa voi myös olla ohjeistuksia tai vähintäänkin vakiintuneita käytäntöjä siitä, miten laaja tarkistusoikeus haastateltavalle juttuun annetaan ja miten herkästi haastateltavan muutostoiveita toteutetaan. Lisäksi siteerausta ohjaavat kunkin toimittajan henkilökohtaiset preferenssit. Yleisinä ajatuksina tutkimuksessani nousivat esiin muun muassa se, että kahta sitaattia ei aseteta juttuun peräkkäin ja että lyhyehköjä sitaatteja suositaan ja erityisen pitkiä vältetään.


Lisäksi journalistisiin valintoihin, kuten siteeraukseenkin, vaikuttavat yhtäältä julkaisijan arvot ja tavoitteet ja toisaalta lukijoiden odotukset ja toiveet. Ne vaihtelevat julkaisusta toiseen, sillä mikäli eivät vaihtelisi, kaikki julkaisut käsittelisivät samoja aiheita samoilla tavoilla. Eroista huolimatta lehtiä yhdistää yleinen journalistinen kulttuuri. Siteerauksen näkökulmasta se liittyy erityisesti niihin käsityksiin, joita toimittajilla ja lukijoilla on siitä, miltä kirjoitetun puheen ajatellaan, toivotaan ja edellytetään näyttävän.


Siinä missä toimittaja voi vaikuttaa omiin henkilökohtaisiin preferensseihinsä sekä jossain määrin myös juttutyyppeihin ja ohjeistuksiin, vaikutusmahdollisuudet julkaisun arvoihin, lukijoiden odotuksiin saati yleiseen journalistiseen kulttuuriin ovat pienemmät. Ja aina säilyy yksi tekijä, johon toimittaja ei voi vaikuttaa. Se on haastateltava.


Se, mitä haastateltava tietää aiheesta ja miten hän onnistuu asiansa muotoilemaan, vaikuttaa suuresti siihen, minkälaisen materiaalin pohjalta juttua ja sen sitaatteja lähdetään tekemään. Voi olla, että haastateltava on kokenut toimittajien kanssa, kenties vastannut samoihin kysymyksiin virkansa puolesta kymmeniäkin kertoa. Tällöin lausumat voivat olla litteroitavissa sitaateiksi melko sanatarkastikin. Mutta toisaalta voi olla, että haastateltava sanallistaa ajatuksiaan ensimmäisiä kertoja ääneen, jolloin näin tuotettua tajunnanvirranomaista puhetta on välttämätöntä laajastikin muokata. Näitä eräänlaisia ääripäitä havainnollistavat mm. aineistoesimerkit Lapsikysymys (Haapanen 2016a: 198–201) ja Kulutusvalinnat (Haapanen 2016b: 238–244).




Lopuksi käsittelen sitä, millä tavoin väitöskirjaksi kootut artikkelini vievät kielen ja journalismin tutkimusta eteenpäin ja ketkä voivat tuloksistani hyötyä.


Medialingvistinen tutkimukseni on tuottanut paljon tietoa printtimedian siteerausprosessista. Samalla se kuvaa pääpiirteet sellaisesta toimituksellisesta haastattelusta, joka on tehty nimenomaan kirjallista juttua varten (vrt. tv-haastattelut). Ennen väitöskirjaani nämä molemmat aihealueet olivat käytännössä täysin tutkimattomia sekä Suomessa että muualla.


Siteerauksen tutkimusta kehitän tarjoamalla kokonaisvaltaista näkemystä siteerauksesta. Tekstiasun muokkaus on vain yksi, joskin silmiinpistävä osa siteerausprosessia. Olennaista on myös analysoida sitä, miten alkuperäinen teksti on syntynyt, mitä sieltä on valittu siteerattavaksi ja miten valittu tekstipätkä on asemoitu uuteen kontekstiinsa.


Erityisesti journalismin ja median tutkimukselle väitöskirjani puolestaan osoittaa, että kielellisellä analyysillä voidaan päästä kiinni konkreettisiin työprosesseihin. Samalla tutkimukseni myös muistuttaa, että yksityiskohtaisella kielellisellä analyysillä voidaan tarttua laajempiin, siteerauksen taustalla vaikuttaviin tekijöihin.


Sekä oman toimittajan työkokemukseni että tutkimuksessa mukana olleiden toimittajien kertoman mukaan siteerauksesta ohjeistetaan ja keskustellaan toimituksissa vain harvoin. Niinpä toimitustyön koulutuksessa kuin toimituksissakin olisi hyvä tiedostaa ja julkilausua, mistä siteerausprosessissa todella on kyse: siteeraus on neuvottelua monien, välillä ristiriitaistenkin tavoitteiden välillä. Samalla ala voisi rohjeta irrottaa otteensa ajatuksesta, että sitaatit ovat sanatarkkoja lainauksia. Miksi antaa ymmärtää jotain, mikä ei kontekstin radikaalin muuttumisen vuoksi edes voi olla totta: yhtäältä vuorovaikutteisessa keskustelussa lausutuilla ääniaalloilla ilmassa ja toisaalta musteella paperilla itsenäisessä, määrämittaisessa ja tuntemattomalle yleisölle kohdennetussa lehtijutussa ei ole mitään yksi yhteen vastaavuutta.


Lukijoille tutkimukseni tarjoaa kurkistuksen kulissien taakse. Hyvin kirjoitettu lehtijuttu soljuu pidäkkeettömästi, mutta on tärkeää muistaa, että se on syntynyt lukuisten valintojen kautta: mikä on jutun aihe ja näkökulma, kuka valitaan haastateltavaksi ja mitä haastattelusta valitaan sitaateiksi sekä minne kohtaan juttua sitaatit istutetaan? Kenties sitaatti vielä irrotetaan lehden kanteen ja myyntijulisteisiin tai jaetaan sosiaaliseen mediaan, jossa se alkaa elää uutta elämäänsä vailla toimituksen kontrollia.


Sitaatteja kohtaan tulee olla kriittinen mutta samalla ymmärtäväinen. Haastateltavalla on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, minkälainen jutusta tulee ja minkälaisessa kontekstissa hänen sanomisensa lopulta esitetään.



DiPardo, Anne 1994: Stimulated Recall in Research on Writing: An Antidote to “I don’t Know, It Was Fine”. – Peter Smagorinsky (toim.), Speaking About Writing. Reflections on Research Methodology s. 163–181. Thousand Oaks: Sage Publications.

Fairclough, Norman 1992: Discourse and social change. Cambridge: Polity Press.

Haapanen, Lauri 2011: Sitaattien tehtävät ja tekeminen kaunokirjallis-journalistisissa lehtijutuissa. – Media & viestintä 3 s. 64–89.

––––– 2016a. Siteeraus lehtijutuissa. – Liisa Tiittula & Pirkko Nuolijärvi (toim.), Puheesta tekstiksi. Puheen kirjallisen esittämisen alueita, keinoja ja rajoja s. 192–224. SKS:n toimituksia 1424. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

––––– 2016b. Haastattelupuheen rekontekstualisointi sitaateiksi lehtijuttuun. – Virittäjä 2 s. 218–254.

––––– 2017. Monologisation as a quoting practice. Obscuring the journalist’s involvement in written journalism. – Journalism Practice 7 s. 820–839. http://dx.doi.org/10.1080/17512786.2016.1208057


Haapanen, Lauri – Perrin, Daniel 2017: Media and Quoting. Understanding the purposes, roles, and processes of quoting in mass and social media. – Colleen Cotter & Daniel Perrin (toim.), The Routledge Handbook of Language and Media s. 424–442. London: Routledge.

Linell, Per 1998: Approaching dialogue. Talk, interaction and contexts in dialogical perspectives. IMPACT: Studies in language and society. Amsterdam: John Benjamins.

Saldaña, Johnny 2009: The coding manual for qualitative researchers. Los Angeles: Sage.


Lauri Haapanen: Quoting Practices in Written Journalism. Helsinki: Helsingin yliopisto 2017. Artikkelimuotoinen väitöskirja on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/174618


Kirjoittajan yhteystiedot:




Published in Virittäjä 4/2017.